Vieraita odotellessa


Projektimme on edennyt siihen vaiheeseen, että ulkomaisten kumppaneidemme on aika vierailla Suomessa. He ovat Loviisassa 12. - 14.2.2020, juuri ennen hiihtolomaa. Valmistelut ovat siis täydessä käynnissä. Yritämme kolmessa päivässä esitellä mahdollisimman kattavasti suomalaista varhaiskasvatusta, suomalaista kulttuuria ja Loviisaa. Ei mikään helppo tehtävä mahduttaa kaikki noin lyhyeen aikaan!

Ihmetystä tulee varmasti herättämään se, että Suomalaisessa varhaiskasvatuksessa ulkoillaan niin paljon. Ja todellakin, lähes säässä kuin säässä - myös vesisateessa! Hiukan huolestuneina olemme miettineet, kuinka espanjalaiset ja turkkilaiset vieraamme tulevat pärjäämään ilmastossamme. Onneksi olemme saaneet sponsoreilta lahjoitettavaksi pipot ja kaulahuivit vieraillemme. Kiitos Loviisan sähköpiste ja Stora Enso! Ruotsalaiset kollegammekin lupasivat pakata matkalaukkuihinsa ylimääräisiä lämpimiä vaatteita, joita voivat lainata muille. Ja vesikelien varalle vieraat saavat Lovalilta sadeviitat.

Helmikuu valikoitui vierailun ajankohdaksi siksi, että vieraamme toivoivat pääsevänsä kokemaan lumen ja "oikean talven". Suunnitelmiimme kuului pulkkamäkeä ja erilaisia lumileikkejä. Talvi ei nyt vain tällä kertaa ole ihan sitä mitä odotimme. Huvittuneena seurasin jokin aika sitten uutista, jossa kerrottiin Espanjassa, Barcelonan lähellä olevasta lumikaaoksesta. Kuvista näkyi, että lunta todellakin oli paljon. Varmasti enemmän kuin Loviisan seudulla koko tänä talvena yhteensä!

Olemme muuttaneet alkuperäisiä suunnitelmiamme. Ohjelman täytyy toimia myös ilman lunta, koska emme enää uskalla luottaa siihen, että saamme sitä riittävästi. Toisaalta olemme päässeet toden teolla miettimään, miten kumppanimme voivat toteuttaa talvisia juttuja omissa maissaan.

Kaikesta huolimatta kivaa ohjelmaa on luvassa. Myös lapset ja perheet pääsevät nauttimaan siitä. Ihan kaikkea emme vielä paljasta, mutta ainakin on tulossa erilaisia työpajoja ja osa lapsista lähtee jäähalliin luistelemaan. Torstai-iltana järjestämme harjulla, myllyn luona päiväkodin perheille tapahtuman, jossa tarvitaan taskulamppuja. Viikko huipentuu koko päiväkodin yhteiseen retkeen Sikilän kotieläinpihaan.

Mitä vierailu olisi ilman kunnollista syötävää? Keskuskeittiön kanssa on neuvoteltu retkieväistä ja hernekeittolounaasta. Päiväkodin henkilökunnan kesken on mietitty mitä suomalaisia makuja haluamme vieraillemme tarjota. Kiitos myös Loviisan S-marketille, joka ystävällisesti avustaa meitä päiväkahvien tarjoilujen kanssa.


 Päivi Ahola, päiväkodinjohtaja

Kommentit

Suositut tekstit